Herokuva

Kataja on varsin yleinen koko Suomessa kasvava havupuu, joka marjoo parhaiten valoisilla kasvupaikoilla. Yleensä kataja on pensasmainen. Marjoja tuottaa vain puolet katajista, sillä kataja on kaksikotinen (hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä). Marjoja kehittyy vain emiyksilöihin.

Katajanmarjoja kerätään niiden kypsyttyä kolmantena vuotena kukinnan jälkeen. Katajanmarjojen väri on tällöin muuttunut vihreästä tummansiniseksi. Tyypillinen katajanmarjojen keruuaika on syys-lokakuussa. Keruu tapahtuu joko käsin poimimalla tai varistamalla marjat keruualustalle. Katajanmarjoja käytetään muun muassa mausteena ja juomien valmistuksessa.

 

Katajanmarjat ovat itseasiassa käpyjä, mutta ne rinnastetaan metsämarjoihin, joita on luvallista kerätä jokamiehenoikeudella. Laajamittaiseen keruuseen on kuitenkin hyvä kysyä maanomistajan lupa.


Haluatko lisätietoa?

Rekisteröidy palvelun käyttäjäksi ja voit tutustua keruuohjeisiin sekä osallistua luonnontuotteen kaupalliseen hyödyntämiseen.

Palvelun toteuttamista on tukenut maa- ja metsätalousministeriö