Ahomansikka

Ahomansikka (Fragaria vesca) eli metsämansikka on varsin yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa lähes Oulun tasalle asti kasvava monivuotinen, rönsykasvuinen ruoho, joka viihtyy aukeilla paikoilla kuten ahoilla, teiden ja ojien pientareilla, metsänreunoilla ja kalliokedoilla. Runsaita marjasatoja esiintyy esimerkiksi lehtomaisten kankaiden hakkuiden jälkeen. Satomäärät ovat kuitenkin pienentyneet hyvien kasvupaikkojen kuten luonnonlaidunten vähentyessä.

Ahomansikka kukkii kesä-heinäkuussa, heinäkuu on parasta marjojen keruuaikaa. Punaisen ja aromikkaan marjan pinnalla on pieniä pähkylöitä. Kypsä marja irtoaa varsin hyvin kannastaan, mutta vaatii pehmeähkönä hellävaraista käsittelyä. Ahomansikat käytetään usein tuoreena.

Metsämansikat saattavat aiheuttaa varsinkin joillekin lapsille yliherkkyysreaktioita.

 

Kuvat

Palvelun toteuttamista on tukenut maa- ja metsätalousministeriö