Yrttipoimijakoulutus Laukaassa 15.6.2023 klo 17-21
Opeteltavina lajeina poimijakoulutuksessa ovat voikukka, mesiangervo ja nokkonen.
Koulutuksessa käydään läpi
- Luonnonyrttien kerääminen ja käyttö
- Keruuvälineet
- Jokamiehen oikeudet
- Luonnonyrtteihin liittyvä lainsäädäntö
- Kerääjärekisteri
- Keruuharjoitukset
Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet saavat poimijakortin todisteeksi osaamisestaan.
Koulutuksen pitää keruutuotetarkastaja Anni Rintoo.
Osallistumismaksu 38 euroa. Paperilaskutuslisä 5 euroa.
Tilaisuuden järjestää Luonnontuotteiden hankintaketjut kuntoon -hanke.Hanketta rahoitaa Keski-Suomen Ely-keskus maaseuturahastosta.
ILMOITTAUTUMISET: https://tilaisuudet.proagria.fi/event/B8el6
Koulutettavat tuotteet
Mesiangervo (Filipendula ulmaria) on kosteilla niityillä, rannoilla ja lehdoissa kasvava 50-150 cm korkea monivuotinen ruohokasvi. Mesiangervoa esiintyy yleisesti koko Suomessa. Sopivat kasvupaikat se valtaa laajoin kasvustoin. Mesiangervo kukkii kesä-elokuussa kellanvalkoisin, runsain kukinnoin. Yksittäiset kukat ovat pieniä ja voimakkaasti imeläntuoksuisia. Mesiangervon lehdet ovat kierteisesti pareittain. Varressa on lehtien välissä pieniä välilehdyköitä. Varsi on usein punasävyinen.
Mesiangervosta kerätään sekä lehtiä että kukintoja. Niiden tulee olla puhtaita, terveitä, nuoria ja vahingoittumattomia. Mesiangervoa käytetään muun muassa yrttiteenä ja ravintolisissä. Mesiangervo on salisylaattia sisältävä kasvi, joka saattaa aiheuttaa allergisia oireita.
Voikukkia (Taraxacum) on useita satoja lajeja ja niitä esiintyy koko Suomessa. Voikukka on monivuotinen ruoho, jolla on yksi vahva ja suora pääjuuri. Lehdet kasvavat juuren tyvestä ruusukkeena. Lehdet ovat yleensä pariliuskaisia tai joskus ehyitä, lehden muoto on soikea tai vastapuikea, ja se voi olla ruodillinen tai ruoditon.
Voikukan kukkavana on ontto ja pehmeä, ja sen latvassa vain yksi voinkeltainen mykerökukka. Mykerökukassa on siis monta pientä kukkaa samassa mykerössä. Mykerö on nuppuna kehtosuomujen peittämä ja suomut jäävät suojaamaan mykeröä vielä kukan avauduttuakin. Mykerö sulkeutuu yöllä, jolloin kehtosuomut suojaavat sitä. Kasvin lehdistä ja kukkavanoista tulee runsaasti valkoista maitiaisnestettä, joka värjää vaatteet helposti jättäen ruskean jäljen.
Voikukka kasvaa yleensä ihmisen muokkaamilla alueilla, ojanpientareilla, pihoilla ja joutomailla. Jotkin alkuperäiset harvinaiset voikukkalajit kasvavat rannoilla ja Lapin puronvarsilla, ja niitä ei saa kerätä.
Voikukkia (Taraxacum) on useita satoja lajeja ja niitä esiintyy koko Suomessa. Voikukka on monivuotinen ruoho, jolla on yksi suora pääjuuri. Lehdet kasvavat tyvestä ruusukkeena. Lehdet ovat yleensä pariliuskaisia tai joskus ehyitä, lehden muoto soikea tai vastapuikea, ja se voi olla ruodillinen tai ruoditon. Kukkavana on ontto ja sen latvassa vain yksi mykerö ja voinkeltainen kukka. Kasvin lehdistä ja kukkavanoista tulee runsaasti valkoista maitiaisnestettä, joka värjää vaatteet helposti jättäen ruskean jäljen.
Voikukka kasvaa yleensä ihmisen muokkaamilla alueilla, ojanpientareilla, pihoilla ja joutomailla. Jotkin alkuperäiset harvinaiset voikukkalajit kasvavat rannoilla ja Lapin puronvarsilla ja niitä ei saa kerätä.
Nokkonen (Urtica dioica) on monivuotinen, 50–100 cm korkea ruohokasvi, joka viihtyy asutuilla alueilla yleisesti koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Nokkosta myös viljellään. Nokkonen on pioneerilaji, joka muodostaa nopeasti tiheitä kasvustoja. Se viihtyy typpirikkailla kasvupaikoilla ja esiintyykin runsaana lannoitetussa pihapiirissä, kompostien ja navettojen takana. Näiltä alueilta nokkosen keruuta ei kuitenkaan suositella, koska nokkoseen saattaa helposti kertyä liikaa ihmiselle haitallista nitraattia.
Nokkosen lehtien lapa on nuorella yksilöllä pyörähtävä ja kasvaessaan se muuttuu puikeaksi. Kasvaneessa lehdessä näkyy selvästi pitkä kärki. Lehdet ovat vastakkaisia, sahalaitaisia ja poltinkarvaisia, väriltään tummanvihreitä.
Poltinkarvat ovat nokkosen puolustusmekanismi. Poltinkarvan koskettaessa ihoa sen nuppimainen kärki irtoaa ja teräväreunainen murtumapinta uppoaa ihoon. Karvan sisältä siirtyy koskettajaan tyviosan nestettä, jonka hapot aiheuttavat ihon ärtymisen ja poltteen. Poltinkarvojen takia kerääjä suojautuu vaatetuksella ja elintarvikehyväksytyillä viiltohansikkailla.
Nokkosesta voi kerätä joko lehtiä, pelkän latvan tai erityisesti nuorista yksilöistä leikata alempaa koko verson. Nokkonen uusii kasvua aina leikkauksen jälkeen ja satoa voi siten saada pitkälle syksyyn.
Nokkonen (Urtica dioica) on monivuotinen, 50–100 cm korkea ruohokasvi, joka viihtyy asutuilla alueilla yleisesti koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Nokkosta myös viljellään. Nokkonen on pioneerilaji, joka muodostaa nopeasti tiheitä kasvustoja. Se viihtyy typpirikkailla kasvupaikoilla ja esiintyykin runsaana lannoitetussa pihapiirissä, kompostien ja navettojen takana. Näiltä alueilta nokkosen keruuta ei kuitenkaan suositella, koska nokkoseen saattaa helposti kertyä liikaa ihmiselle haitallista nitraattia.
Nokkosen lehtien lapa on nuorella yksilöllä pyörähtävä ja kasvaessaan se muuttuu puikeaksi. Kasvaneessa lehdessä näkyy selvästi pitkä kärki. Lehdet ovat vastakkaisia, sahalaitaisia ja poltinkarvaisia, väriltään tummanvihreitä.
Poltinkarvat ovat nokkosen puolustusmekanismi. Poltinkarvan koskettaessa ihoa sen nuppimainen kärki irtoaa ja teräväreunainen murtumapinta uppoaa ihoon. Karvan sisältä siirtyy koskettajaan tyviosan nestettä, jonka hapot aiheuttavat ihon ärtymisen ja poltteen. Poltinkarvojen takia kerääjä suojautuu vaatetuksella ja elintarvikehyväksytyillä viiltohansikkailla.
Nokkosesta voi kerätä joko lehtiä, pelkän latvan tai erityisesti nuorista yksilöistä leikata alempaa koko verson. Nokkonen uusii kasvua aina leikkauksen jälkeen ja satoa voi siten saada pitkälle syksyyn.
