Voitatti (Suillus luteus) on erinomainen ruokasieni, jonka lakki on ruskean tai tumman ruskean sävyinen. Tiheä pillistö ja koko sienen malto ovat vaaleankeltaisia. Pillistöä peittää aluksi vaalea kalvo, joka myöhemmin irtoaa ja jää renkaaksi jalkaan kiinni. Voitatin lakin ruskea pintakelmu on sitkeä ja limaisen pintakerroksen peittämä.

Voitatti kasvaa kuivilla ja kuivahkoilla kangasmetsäalueilla ja hiekkamailla, polkujen varsilla, pihoilla, puistoissa ja muilla karuilla paikoilla. Voitatti on männyn mykorritsasieni.

Vaaleaorakas (Hydnum repandum) on kauttaaltaan kermanvaalea, lakin alapinnan piikeistä helposti tunnistettava sieni. Lakki on epäsäännöllinen ja mutkainen, jalka tanakka. Piikit murtuvat helposti. Malto tummuu heikosti vioittumiskohdista. Sienen maku on mieto ja kirpeähkö.

Näköislaji rusko-orakas (Hydnum rufescens) on hieman hentorakenteisempi ja ruskeampi väriltään. Rusko-orakas on myös hyvä ruokasieni. Edellämainitut syötävät orakkaat ovat malloltaan helposti murtuvia ja ne erottaa siksi helposti muista syömäkelvottomista sitkeistä orakkaista.

Vaaleaorakkaan kasvuympäristöjä ovat puistomaiset alueet, tuoreet lehtomaiset kuusikot ja hakamaat. Vaaleaorakas on kääväkäs, joka lahottaa kariketta, mutta voi mahdollisesti olla juurisieni. Esiintymisalue kattaa koko Suomen, mutta sieni on yleinen eteläisessä Suomessa. Kasvuaika on elokuusta lokakuuhun.

Suppilovahvero (Craterellus tubaeformis) on sammaleisissa kuusikoissa ja sekametsissä esiintyvä pienehkö sieni. Paikkauskollisen lajin löytyy aina samoilta kasvupaikoilta, joille se voi muodostaa jopa mattomaisia kasvustoja. Suppilovahvero alkaa tuottamaan satoa elokuun lopusta ja sen keruuaika kestää lumien tuloon saakka. Suppilovahveroa esiintyy yleisesti Etelä- ja Keski-Suomessa.

Suppilovahveron lakki on 2–8 cm leveä ja nuorena kupera, mutta muuttuu kasvaessaan pian suppilomaiseksi. Nuoren sienen lakki on kellanruskea, vanhemmiten lakki tummenee kellertävän-, tumman- tai harmaanruskeaksi. Värissä on paljon vaihtelua. Lakin alapinnan poimut ovat keltaisia tai vaalean kellanruskeita, vanhemmalla sienellä harmaita. Litteähköt, sileät ja ontot jalat ovat kellertäviä.

Sikurirousku (Lactarius camphoratus) esiintyy Etelä- ja Keski-Suomessa lehtomaisissa kuusikoissa ja tuoreissa kangasmetsissä, joissa kuusi on valtalajina. Se viihtyy myös sammaleisissa painanteissa, joissa on hyvin kosteutta ja jopa lahonneilla havupuun kannoilla.

Sikurirouskun lakki on violetin- tai punaruskea, 2–5 cm leveä, hieman tahmea ja usein nuorena nipukallinen. Sikurirouskun jalka on lakinvärinen ja ontto. Heltat ovat ruskeasävyisiä, jopa tummanpunaruskeita. Heltoista valuu kosketettaessa voimakkaasti valkoista maitiaisnestettä. Sieni tuoksuu ja maistuu curryltä.

Sikurirouskun voi sekoittaa muihin pieniin, ruskeisiin rouskuihin kuten kangasrouskuun. Kangasrousku viihtyy kuivilla mäntykankailla, sikurirousku puolestaan kasvaa tuoreissa kuusikoissa. Lisäksi kangasrouskun heltat ja jalka ovat lakkia vaaleammat.

Punikkitatit ovat hyvänmakuisia, kookkaita ja kiinteämaltoisia ruokasieniä. Kerättäviä lajeja ovat erityisesti koivunpunikkitatti (Leccinum versipelle), haavanpunikkitatti (Leccinum aurantiacum), männynpunikkitatti (Leccinum vulpinum) ja lehtopunikkitatti (Leccinum populinum). Punikkitatit kasvavat nimestään ilmenevän puun juurisienenä koko maassa. Lehtopunikkitatti on haavan mykorritsasieni. Sienikaupassa näitä lajeja ei tarvitse erottaa toisistaan. Punikkitattien satokausi on varsin pitkä kestäen heinäkuusta syyskuun puoliväliin.

Kaikki punikkitatit ovat hyviä ruokasieniä, mutta ne on kypsennettävä hyvin, jotta syönnistä ei aiheudu pahoinvointia.

Mustatorvisieni (Craterellus cornucopioides) on kuusen ja koivun juurisieni, joka kasvaa runsaimmin Etelä- ja Keski-Suomen tuoreissa kuusimetsissä ja lehtomaisilla alueilla. Se suosii kasvupaikkanaan polkujen varsia ja valoisia aukkopaikkoja. Laji on paikkauskollinen, mutta häviää hakkuiden yhteydessä useiksi vuosiksi. Mustatorvisienen paras satoaika on elokuulta lokakuulle.

Mustatorvisienen tunnistaa suppilomaisesta, harmaanmustasta ohutmaltoisesta itiöemästä. Lakki on kooltaan 3–9 cm leveä ja 5–12 cm korkea. Sienessä ei ole helttoja ja lakin ja jalan välillä ei ole selvää rajaa. Sienen ulkopinta on sinertävän harmaa ja valkohärmeinen, tyvestä musta. Lakin alapinta on sileä tai hieman poimuinen ja yläpintaa vaaleampi. Malto on harmaanmustaa. Maastoon sopeutuva tumma sienilaji on aluksi vaikea löytää, mutta kerran sen havaittuaan vierestä löytyy useimmiten useita yksilöitä.

Rehevissä kuusikoissa kasvavaa kuusenleppärouskua (Lactarius deterrimus) ja mäntymetsissä ja hiekkakankailla kasvavaa männynleppärouskua (Lactarius deliciosus) sekä vyöleppärouskua (Lactarius fennoscandicus) esiintyy yleisesti Etelä-Suomessa, mutta sopivilla kasvupaikoilla näitä sieniä on melko runsaasti myös pohjoisempana. Isäntäpuun lisäksi kuusenleppärouskun erottaa parhaiten männynleppärouskusta maitiaisnesteen väristä. Porkkananpunainen maitiaisneste muuttuu kuusenleppärouskulla aluksi viininpunaiseksi ja lopulta vihreäksi, männynleppärouskulla maitiaisneste muuttuu ensin oranssiksi ja sitten vihreäksi.

Kuusenleppärouskulla on oranssinkeltainen, oranssinruskeavyöhykkeinen, vanhemmiten vihertyvä lakki. Männynleppärouskun oranssinpunaisesta lakista vihreä väri puuttuu. Männynleppärouskun lakinvärisessä, vaaleahärmäisessä jalassa on pohjaväriä tummempia kuoppatäpliä. Kuusenleppärouskun jalka on sileä ja siinä ei näy kuoppatäpliä.

Vyöleppärouskun erottaa kuusen- ja männynleppärouskuista voimakkaan vyöhykkeisestä ja ruskeanvoittoisesta lakista, jossa ei ole juurikaan oranssia eikä vihreää. Vyöleppäroukua esiintyy paikoin istutuskuusikoissa isoina ryhminä.

Kaikki leppärouskut ovat hyviä ruokasieniä eikä niitä tarvitse esikäsitellä kiehauttamalla. Valitettavasti leppärouskut ovat usein toukkaisia. Satokausi on parhaimmillaan elo-syyskuussa.

Lampaankääpä (Albatrellus ovinus) on lähes koko maassa esiintyvä, tuoreissa kangasmetsissä ja paksusammaleisissa kuusikoissa kasvava kuusen juurisieni. Vaalea sieni erottuu värinsä ja kokonsa puolesta hyvin maastossa. Lampaankäävän lakki on 5–20 cm leveä, kupera tai laakea, säännöttömän muotoinen ja mutkalaitainen. Nuoren sienen lakki on kermanvalkoinen, myöhemmin keskustasta alkaen kellanrusehtava ja usein ruskeasuomuinen. Pillistö on valkoinen, kosketuskohdista kellastuva. Jalka on vaalea, tanakka ja muhkurainen.

Lampaankäävän erottaa kitkerämakuisesta ja lakiltaan oranssinruskeansävyisestä ja suomuttomasta typäskäävästä myös lampaankäävän kellastuvasta värimuutoksesta alapinnan pillistöä kosketeltaessa. Typäskääpä säilyttää vaalean värinsä.

Keltavahvero eli kantarelli (Cantharellus cibarius) kasvaa koivun, joskus myös männyn ja kuusen juurisienenä. Keltavahveroa kasvaa monipuolisilla maasto- ja metsätyypeillä, kuten tuoreissa kangasmetsissä sekä seka- ja lehtipuumetsissä. Keltavahveroa esiintyy yleisesti maan etelä- ja keskiosissa, pohjoisempana se on melko harvinainen.

Keltavahveron kaunis kullankeltainen lakki erottuu maastossa hyvin. Keltavahveron väri on kauttaaltaan keltainen, ja se on muodoltaan suppilomainen. Lakin alapinta on poimuttunut. Keltavahvero on paikkauskollinen, joten sitä voi löytää samalta paikalta vuodesta toiseen.

Kehnäsieni (Cortinarius caperatus) kasvaa kuivilla ja tuoreilla kankailla havupuiden ja koivun juurisienenä hyvin yleisenä koko maassa. Kehnäsienen lakki on vaaleanruskea, keskeltä vaaleanhärmäinen. Nuoren sienen lakki on aluksi puolipallomainen, kasvaessaan lakki laakenee kuperaksi ja myöhemmin laakeaksi. Lakki on säteittäisesti ryppyinen. Jalka on pitkä ja valkoinen. Tärkeänä tuntomerkkinä on kehnäsienen jalan ympärillä oleva irtonainen rengas, joka pyörii jalan ympärillä liikuteltaessa.

Karvarousku (Lactarius torminosus) kasvaa koivun seuralaisena koko maassa tuoreissa seka- ja koivumetsissä. Yleensä karvarouskua löytää samoilta paikoilta useita yksilöitä eri ikäisinä elo-syyskuussa.

Karvarouskun lakin pinta on oranssinpunainen ja karvasuomuinen. Karvareunaisen vaaleanpunertavan lakin reuna kiertyy nuorella sienellä sisäänpäin. Karvarouskun karvoja ei tarvitse kerättäessä poistaa. Vanhemmiten lakin väri himmenee ja muoto laakenee. Sienen jalka on vaalean punertava, lyhyehkö ja ontto. Karvarouskun runsaasti vuotava maitiaisneste on valkoista.

Yleisesti koko maassa esiintyvä kangasrousku (Lactarius rufus) kasvaa runsaimmin kuivilla mäntykankailla, kuivina kesinä myös soistuneilla kankailta ja ojitetuilla soilla.

Maltoltaan kiinteän ja kooltaan pienehkön tai keskikokoisen kangasrouskun lakki on tumman punaruskea, piparkakun värinen. Lakki on pienellä itiöemällä kupera, mutta kasvaessaan lakin yläpinta laakenee. Lakin yläpinta on mattamainen ja kuiva. Lakin alapinnan kosketuskohdista tulee runsaasti valkoista maitiaisnestettä. Jalassa on lakin väriä.

Kuusen seuralaisena kasvava herkkutatti (Boletus edulis) viihtyy havumetsissä. Se on kuusen juurisieni. Samalta paikalta löytää yleensä runsaasti herkkutatteja. Itiöemiä kehittyy heinä-syyskuussa jatkuvasti ja ne kehittyvät jopa yhden yön aikana keruukokoon. Herkkutattia tavataan lähes koko maassa, mutta yleisimmin Etelä- ja Keski-Suomessa. Parhaiten herkkutatti kasvaa metsässä, jossa ei ole runsaasti aluskasvillisuutta. Esimerkiksi tiheät istutuskuusikot ovat tyypillisiä herkkutatin kasvupaikkoja.

Männynherkkutatti (Boletus pinophilus) kasvaa kangasmetsissä runsaana hiekkapohjaisilla mäntykankailla männyn juurisienenä. Samoin kuin herkkutattia, männynherkkutattia on samalla kasvupaikalla yleensä runsaasti eri-ikäisiä yksilöitä.

Herkkutatin itiöemä on pienenä pallomainen ja pillistöltään valkoinen, vanhemmiten lakki avautuu ja pillistön väri muuttuu vihertävän kellertäväksi. Lakin pinta on ruskea ja lakki sileä. Herkkutatin jalassa on vaalea verkkokuvio.

Männynherkkutatilla on tummempi lakki kuin herkkutatilla, se on myös matalakasvuisempi, kovempi ja jalaltaan paksumpi kuin herkkutatti. Lisäksi sen pillien suut punertavat.

Herkkutatin voi sekoittaa pahanmakuiseen sappitattiin (Tylopilus felleus), jonka jalassa on tummaa, vihertävänruskeaa verkkokuviointia. Sappitatin lakki on herkkutatin lakkia pehmeämpää. Lakin väri on vihertävänruskea, pillistö pullistuu ja muuttuu vanhemmiten punertavaksi. Myös lakin malto punertuu leikkauspinnoissa.

Koko Suomessa kasvava haaparousku (Lactarius trivialis) suosii kasvupaikkanaan tuoreita sammaleisia havu-, lehti- ja sekametsiä. Se on kuusen ja koivun juurisieni. Parasta kasvuaikaa ovat elo- ja syyskuu.

Haaparouskun 6–20 cm leveäksi kasvava napakka lakki on laakea ja limainen. Lakin väri on harmaan violetinsininen. Nuoren sienen lakissa on usein tummia vyöhykkeitä ja laikkuja.

Haaparouskun lakin alapinta on vaalea. Nuorilla yksilöillä lähes vaaleat, vanhemmiten kermakeltaisen itiöpölyn värjääminä kellertävän valkoiset heltat ovat melko tiheässä, tasatyviset ja leveät. Jalka on valkeahko tai vaaleanrusehtava, limainen ja ontto.