Tervetuloa mukaan villiyrttien poimijakoulutukseen. Koulutuksessa opit kasvien tunnistuksen, käyttökohteet, oikeat keruu- ja säilöntätavat ammattimaisesti.
Lauantaina 14.6 käymme etänä Teamsin kautta läpi teoriaosuutta, josta tulee materiaali etukäteen osallistujille sähköpostiin. Etäosuus on klo 10-12
Sunnuntaina 14.6 klo 12-14 on maasto-osuus ylöjärven Pikku-ahvenistolla, jossa käymme vielä havainnollisesti kunkin kasvin keruun.
Hinta 40€ sisältää koulutuksen, materiaalin ja digitaalisen poimijakorttimerkinnän mikäli haluaa rekisteröityä kerääjäksi
Koulutettavat tuotteet
Vuohenputki eli lehtovuohenputki (Aegopodium podagraria) on monivuotinen, kookas ja jopa metrin korkuinen ruoho. Vuohenputken varsin on kalju, ontto ja nivelten kohdalta täyteinen. Lehtiruoti on pitkä ja kourumainen, lehtilapa on kolmiomainen. Lehti on kahteen kertaan kolmisorminen ja yksittäiset lehdykät ovat puikeita, epäsymmetrisiä ja alta usein karvapeitteisiä. Juurakko on valkoinen ja rönsyilevän pitkä.
Vuohenputken kukinto on pää- ja pikkusarjoista muodostuva kerrannaissarja, jossa pikkusarjoja on noin 10–20 kappaletta. Yksittäiset kukat ovat pieniä ja vihreänvalkoisia, ja niissä on viisi terälehteä. Teriö on säteittäinen.
Vuohenputki kasvaa pihoilla ja puutarhoissa, lehdoissa, metsänreunoissa ja joutomailla ja muilla samanlaisilla paikoilla.
Vuohenputken jotkin näköislajit ovat erittäin myrkyllisiä ja siksi tunnistaminen on erittäin tärkeää: vuohenputken näköiset lajit hukanputki (Aethusa cynapium), myrkkykatko (Conium maculatum) ja myrkkykeiso (Cicuta virosa) ovat erittäin myrkyllisiä. Myrkkykatkon haju on paha ja pistävä ja sen toinen tuntomerkki on sinihärmeinen ja punatäpläinen tyvi tai varsi. Myös hukanputken tuntomerkki on paha haju.
Myrkkykeison haju ei ole epämiellyttävä ja sen makukin makea. Siksi sen tunnistaminen on haastavaa. Myrkkykeiso kasvaa järvien ja muiden vesistöjen rannoilla ja matalissa rantavesissä, joten sen voi erottaa vuohenputkesta kasvupaikan perusteella. Myrkkykeison kukinto on suuri ja puolipallomainen toisin kuin vuohenputken kukinto. Myrkkykeison erottaa vuohenputkesta myös lehtien perusteella, joskin tämä sääntö ei aina päde, koska lehdissä on muuntelua. Myrkkykeison lehtiruoti on kouruton. Myrkkykeison lehtilavan lehdykät ovat sahalaitaiset ja kapean puikeat ja kapeammat kuin vuohenputkella. Myrkkykeison lehti on yhteen tai kahteen kertaan parilehdykkäinen, kun taas vuohenputken lehti jakaantuu kolmeen osaan ja nämä osat jakautuvat edelleen kolmeksi lehdykäksi. Vuohenputken tuoksu on vahvasti porkkanaa ja selleriä muistuttava.
Myrkyttömiä näköislajeja ovat Koiranputki (Anthriscus sylvestris) ja Karhunputki (Angelica sylvestris). Karhunputki on kuitenkin selvästi korkeampi kasvi ja sen lehdet ovat monilehdykkäisemmät verrattuna vuohenputkeen. Koiranputki on helppo erottaa vuohenputkesta lehtilavan pienten hentojen lehdyköiden ansiosta.
Poimulehti (Alchemilla spp.) on yleisesti koko Suomessa esiintyvä monivuotinen ruoho, jota kasvaa maassa noin 25 varsin samannäköistä lajia. Poimulehti kasvaa kedoilla, tuoreilla niityillä ja ruohikoilla. Lehdet ovat pyöreähköjä tai munuaisenmuotoisia ja usein poimullisia. Latvakukinnot ovat pieniä ja vaaleanvihreitä.
Poimulehdestä hyödynnetään lehden ohella juuria ja kukintoja muun muassa ravintolisissä ja yrttiteetuotteissa sekä eläinten rehuissa, kosmetiikassa ja kasvivärjäyksessä.
Siankärsämö (Achillea millefolium) 20–70 cm korkea, monivuotinen ruohokasvi. Siankärsämöä esiintyy hyvin yleisesti lähes koko Suomessa monipuolisilla kasvupaikoilla kuten niityillä, pientareilla, pihoilla, nurmikoilla, pelloilla, joutomailla ja ranta-alueilla. Kasvi suosii ihmistoiminnan muokkaamia avoimia ympäristöjä. Siankärsämöä on mahdollista myös viljellä. Kasvia käytetään ravintolisissä, yrttiteenä ja mausteena.
Siankärsämön lehdet ovat varressa kierteisesti, ja ne ovat yleensä ruodittomia. Lehdet ovat hienoliuskaisia, 2–3 kertaa pariliuskaisia ja karvaisia. Siankärsämö kukkii heinäkuusta alkaen aina lokakuuhun asti. Siankärsämön valkoiset mykerökukat ovat kukkavarressa huiskilomaisena ryhmänä. Luonnossa kasvaa myös punakukkaista siankärsämön perinnöllistä muotoa. Kukinto tuoksuu voimakkaasti ja koko kasvin maku on "pippurinen".
Siankärsämön lehdet kerätään ennen juhannusta. Lehtien tulee olla nuoria, puhtaita ja terveitä.
Nokkonen (Urtica dioica) on monivuotinen, 50–100 cm korkea ruohokasvi, joka viihtyy asutuilla alueilla yleisesti koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Nokkosta myös viljellään. Nokkonen on pioneerilaji, joka muodostaa nopeasti tiheitä kasvustoja. Se viihtyy typpirikkailla kasvupaikoilla ja esiintyykin runsaana lannoitetussa pihapiirissä, kompostien ja navettojen takana. Näiltä alueilta nokkosen keruuta ei kuitenkaan suositella, koska nokkoseen saattaa helposti kertyä liikaa ihmiselle haitallista nitraattia.
Nokkosen lehtien lapa on nuorella yksilöllä pyörähtävä ja kasvaessaan se muuttuu puikeaksi. Kasvaneessa lehdessä näkyy selvästi pitkä kärki. Lehdet ovat vastakkaisia, sahalaitaisia ja poltinkarvaisia, väriltään tummanvihreitä.
Poltinkarvat ovat nokkosen puolustusmekanismi. Poltinkarvan koskettaessa ihoa sen nuppimainen kärki irtoaa ja teräväreunainen murtumapinta uppoaa ihoon. Karvan sisältä siirtyy koskettajaan tyviosan nestettä, jonka hapot aiheuttavat ihon ärtymisen ja poltteen. Poltinkarvojen takia kerääjä suojautuu vaatetuksella ja elintarvikehyväksytyillä viiltohansikkailla.
Nokkosesta voi kerätä joko lehtiä, pelkän latvan tai erityisesti nuorista yksilöistä leikata alempaa koko verson. Nokkonen uusii kasvua aina leikkauksen jälkeen ja satoa voi siten saada pitkälle syksyyn.
